Työt

Ankkuripaikka

Sanatyö Tekijöiden ryhmä (27) on koottu sähköpostilla. Alkusysäyksen saimme Irlannista. Siellä oli myönnettyä apuraha taiteilijalle, joka oli maalannut lampaiden kylkiin sanoja ja tehnyt niistä runoja sitä mukaa, kun lampaat liikuttivat sanoja uuteen järjestykseen. Siitä syntyi idea sanojen vaihdosta ja niistä tehtävistä tilkkutöistä. Suomalaisessa versiossa osallistujat lähettivät sanatyö emäntämme Helinän sähköpostiin kolme sanaa, jotka voivat olla mitä vain, myös verbejä tai yhdyssanoja. Niiden ei merkityksiltään tarvinnut liittyä toisiinsa. Sanoista Helinä arpoi jokaiselle kolme. Sanoja sai käyttää aiheina sellaisinaan erillisinä tai yhdistää niitä omien mielikuviensa mukaan. Työn tekoprosessista toivottiin pidettäväksi päiväkirjaa. Minulle arvotut sanat Laiva. Sillä siirrytään paikasta toiseen. Jollekin se on matkustustapa, jollekin hetki elämää toisenlaisissa ympyröissä, monille laiva on työpaikka. Minulle laiva on kulkuväline. Kauniista ja avarista maisemista nautin, mutta huonoilla keleillä ei sekään loputtomiin tunnu hyvältä. Sisätiloissa on tukalaa; on kokolattiamattoja, savua ja tuoksuja. Laivan muoto on esikoisen kymmeniä kertoja piirtämistä laivakuvista, suunnilleen. Ympyrä tuo mieleen jotain pehmeää ja kevyttä, ilmavaa. Voisihan se tietenkin olla vaikka tykin kuula, mutta se ajatus tuli vasta pienen odottelun jälkeen. Olen aina pitänyt kaarevista muodoista ja toisiinsa liittyvien kaarien jatkuvuudesta. Kirjoituskone. Sillä voi luoda tekstiä, kertoa tarinoita, laatia tiedotuksia. Laiva on lastattu kirjoituskoneella, kajuuttana on tekstiarkki. Enäjärvi 3.12.2003 Huomenta poikani! Heräsin yöllä. En sen takia, että täytyi kokeilla käsivarsia, mutta kunhan kokeilin. Isäsikin sen sitten huomasi yhtenä iltana. Sanoi, että kylläpäs ihoni pehmeä, vaikkei olla käyty saunassa. Vaihdevuodet vie ihon kimmoisuuden, olen alkanut löystymään. No eihän se sitä halunnut myöntää. Mutta niin se vaan on. Aloin miettiä omaa vanhuuttani. Miten vajaa satasena hoitaja taluttaa isän ja minut vanhainkodin pihakeinuun, vaikka tuulee. Viisikymppisenä saadut Ainot ei enää mahdu jalkaan, kun jalat ovat vähän levinneet. Ja pitää olla jo villasukatkin kesät talvet. Sinertyneet sääret ovat paksujen vaaleanruskeiden sukkien suojassa, sukat vähän laskoksilla villasukan suulla. Isällä on ne teidän pieninä somistamat, jo linttaan astutut Reinot ja kuulolaite. Hän on aina haaveillut ja haaveilee kai edelleen purjehtimisesta. Pyydän hoitajaa avaamaan kotitakin ylimmän napin, kun tuulee niin sopivasti. Nostan vähän entistä kaksoisleukaa, ääni narisee pahemmin kuin keinun vaijerit ja sanon: Kulta! Laita silmät kiinni ja kuuntele kuinka purjeet lepattaa. Luonnoksessa iso laivan tieltä väistyvä aalto näytti hyvältä. Ommeltuna siitä tuli kömpelö ja reunuksen liittämisen jälkeen kömpelyys vain korostui. Aalto muuttui kariksi ja laivani riippui typerästi karilla. Tikkauksilla harmi ei pienentynyt lainkaan, päinvastoin. Aika loppuisi - mietin aloitanko alusta vai yritänkö parantaa vanhaa. Päätin jatkaa. Karilleajon jäljiltä laivan pelasti organza. Nyt laiva on ankkurissa pienen kalliosaaren kupeessa. Taustalla on taivas tai vesi. Tikkauksessa on lokkeja, mutta niitä on taivas täynnä, vain muutaman olen tikannut valkoiseksi. Loput lokit voivat olla myös aavalla merellä väreilevää vettä. Pelastuslautta on sidottu laivan kylkeen kirjoituskoneen kirjasimilla ja niiden varsilla. (Yksityisomistuksessa.)

Iso kuva

Seinätekstiili, 79x74 cm
Kävijöitä 7.7.2006 alkaen 53660