Työt

Elämän lanka

Tämä työ alkoi muodostua hankalien materiaalien tilkkukurssilla Valkeakoskella. Keskiosassa taustalla on vanhaa joulukorttipohjaksi ompelemaani tilkkumaalauspohjaa, päällä valoverhon ompelun kaksoisneulakokeilua. Pohjan punaiset pikkutilkut olivat melkein jonossa. Kirjoin koneella muutamia lisää, korostin entisiä ja yhdistin ne vapaalla ristipistokirjonnalla. Reunoilla on jotakin kauan siten hankkimaani kangasta. Olin aloittelija tilkkutöissä ja kangaskauppias höynäytti minut ostamaan metrikaupalla noita ihania hienokiiltoisia kankaita, jotka tikkauksen jälkeen hehkuttavat värejään kauniisti. Napakanoloista, mutta ompelukoneen painijalan alla se venyy ikävästi, joten kankaat ovat olleet toistakymmentä vuotta vain kaapin täytteenä. Tässä koitin käyttää tuota onnettomuutta hyödyksi ja korostaa sitä vielä vaihtamalla tikkausten suuntaa, jolloin ryppyisyysominaisuus korostui entisestään. Satatilkussa oli hyvä luento elämän punaisen langan löytämisestä. Sitä kuunnellessa työ sai nimen. Lankaa kerätään enimmäkseen arjesta ja pienistä paloista. Osa langasta jää repaleiseksi ja möykkyiseksi, osasta tulee hienoa ja tasaista.

Iso kuva

Seinätekstiili, 69x36 cm
Kävijöitä 7.7.2006 alkaen 53725