Työt

Ajatusten keräilijä

Tähän olen yhdistänyt kaksi aiemmin aloitettua työtä, joista kumpikaan ei itsenäisinä lähtenyt edistymään. Spiraali on ystäväni antama kangas, mahdollisimman kaukana omasta värimaailmastani. Spiraaleita olimme yhden päivän miettineet ja kokeilleet ja siitä jäi ikään kuin kotitehtävä meille molemmille. Se olikin viimeinen kerta, kun näimme. Vuosia koetin saada kangaspalan muotoutumaan työksi. Turhaan. Lopulta tein siitä vanulla täytetyn spiraalin. Jatkoa suunnittelin ystävälleni tärkeistä asioista, mm. autoilusta,mutta en päässyt tekemisen alkuun. Vanuspiraalin välejä kiertää tikkauksena pieninä pätkinä suora- ja siksakommel. Spiraaliin olen ommellut sinne tänne nappeja ja helmiä. Ruutublokit teimme tilkkukillassa syksyllä 2004. Jokainen toi kolme erilaista 25 palan tilkkusarjaa ja ruudutettua liimakuitukangasta. Yhdet palat leikattiin itselle leikkauspäivän mielivärien mukaan. Kaksi muuta sarjaa oli keskenään samanlaiset. Niistä toinen sommiteltiin itselle ja toisen sommitteli joku muu. Lisäksi olin leikannut kaikille palat, joissa oli 23 samanlaista ja kaksi erilaista tilkkua. Palat silitettiin liimakankaalle ja kotitehtäväksi jäi ommella ne yhteen ja tehdä niistä työ. Lattialla lojuvat kahden eri työn blokit olivat tehneet liiton keskenään. Halusivat samaan työhön, ei puhettakaan enää mistään muusta. Ompelu edistyi vikkelään ja samalla mietin työlle nimeä. Olin ommellut spiraaliin nappeja ja helmiä. Olisin halunnut tikata spiraaliin jotakin tekstiä, mutta vanun pullistaman nauhan kanssa se olisi ollut melkoisen hankala urakka. Niinpä sitten jatkoin vain spiraalia keskeltä pienellä tekstin pätkällä. Siitäkin jäi yksi sana pois. Ystävyydelle ei ole lujempia siteitä kuin yhteiset suunnitelmat ja yhteiset toiveet.(Cicero)

Iso kuva

Seinätekstiili, 74x69 cm
Kävijöitä 7.7.2006 alkaen 35997